About very rare, super obscure and downright weird automobiles in Finnish and English.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Argentiinan hirviöitä kuvina

Porsche 917, Ford GT40 ja Lola T70 ovat tuttuja "kaikille" autourheilusta kiinnostuneille, mutta tässäpä muutama erikoisempi kilvanajovaunu Ysiyksseiskan, Keeteenelikymppisen ja Teeseittenkymppisen kulta-ajoilta. Niiden kotipaikka on Argentiina ja siellä ajettu (ja edelleen ajettava) Turismo Carretera -sarja, joka oli suosionsa huipulla 1960 - 1970 -lukujen taitteessa.

Ensimmäisessä kuvassa esiintyvä Pronello Ford Huayra on näistä ehdottomasti tunnetuin, ja tuleva F1-pilotti Carlos Reutemannkin kiersi sellaisella kotimaansa ratoja. Tarkoitus olisi tehdä ko. autosta ja sen eri versioista ihan oma blogimerkintä tässä jossain vaiheessa, mutta sitä odotellessa kyytiin pääsee klikkaamalla tästä.

Entisöity Pronello Ford Huayra. Autosta oli monia muitakin muunnelmia ja versioita, myös katukäyttöön tarkoitettu avomalli!

Eräs (ja ehkä kaikkein konservatiivisin) monista Baufer-Chevroleteista. Kaudella 1970 kuljettajina toimivat Jorge Cupeiro ja Carlos Balbe.

Fast-Chevrolet oli Bauferin ja Horacio Stevenin yhteistyön tulos. Aiemmin Steven oli käyttänyt Fordin tekniikkaa.
Avante Tornadon pääsponsorina toimi tupakkamerkki Colorados. Vuonna 1971 voimanlähteenä käytettiin  600 hevosvoiman Toyota-veekasia.


Bellavigna-Dodge.

Cheeta-Chevrolet.

Chevroletin moottorilla varustettu Chelco 1 ja tiimi vuonna 1969.

Garrafa-Chevroletilla kilpailtiin vuosina 1967 ja 1968. Siinä oli 230 kuutiotuuman Chevrolet-moottori.

Gentile-Chevrolet SP oli vähintään futuristinen ilmestys.

Ford Huayran takapiruna häärineellä Heriberto Pronellolla oli näppinsä pelissä myös Chevroletin tekniikkaa käyttäneen La Nova Naranjan luomisessa. Sillä kilpailtiin vuosina 1968 ja 1969.

Turismo Carreterassa nähtiin ja kuultiin myös MoPar-voimaa. Martin Fierro Valiantissa oli kuutoskone.

Martos-Chevroletit saalistivat kaksi voittoa vuonna 1968.

Tämä Martos-Dodge oli yksi Argentiinan ratojen villeimmistä luomuksista.

Fast-Chevrolet "Trueno Naranja" oli Carlos Pairettin työkaluna hänen voittaessaan Turismo Carretera -sarjan vuonna 1968.


"Trueno Doradon" kori oli samanlainen kuin "Trueno Naranjan". Kuskin hommia teki Oscar "Cacho" Fangio.
Fordin moottorilla varustettu Turismo Carretera -veteraani on päässyt autonäyttelyn tähdeksi.



Kuvat: vieuxmagazine.com.ar, wikipedia, cuyomotor.com.ar, sportprototipo.blogspot.com