Neoklassikkobuumi oli kuumimmillaan muutenkin kuumalla (ja kummallisella) 1980-luvulla. Neoklassikkohan tarkoittaa autoa, jossa moderni tekniikka on puettu vanhahtavaan, useimmiten 1930-luvusta muistuttavaan kuosiin - varsinaiset klassikkoautojen replikat ovat sitten asia erikseen. Tulokset ovat vaihdelleet suoranaisista taideteoksista suoranaisiin... tuota, liikkuviin arvostelukyvyttömyyden monumentteihin, näin ikävästi sanottuna. Excalibur on varmasti autoharrastajien keskuudessa neoklassikoista tunnetuin, ja moni muistaa varmasti myös niinikään amerikkalaiset Clenetin ja Zimmerin sekä brittiläisen Pantherin. Mutta nyt unohdamme ne, ja käännämme tutkailevan silmämunamme sinne uusioklassikkopaletin toiseen äärilaitaan!
 |
| Aster MK 1 |
 |
| Concorde |
 |
| Harpia II |
 |
| Harpia III |
 |
| Helian Roadster |
 |
| Le Vicomte Renaissance |
 |
| Ohno Cariber |
 |
RAF MK 1
Noin, ja sitten etenemme kuvien mukaisessa järjestyksessä ylhäältä alas. Aster Mark Ykkösestä tiedän tasan sen verran, että niitä valmistettiin Espanjassa (ainakin vuosina 2000 ja 2001) ja niissä oli Fordin moottorit.
Concorde puolestaan on kotoisin Brasiliasta ja sen tekniikka Ford LTD:stä. Concorde Industria de Automoveis Especiais Ltda oli toiminnassa vuosina 1976 - 1979. Kuvassa esiintyvä yksilö, joka ainakaan allekirjoittaneen mielestä ei ole ollenkaan hullumman näköinen lajityyppinsä edustaja, on ymmärtääkseni valmistunut vuonna 1977.
Myös Harpiat ovat brasilialaisia. Portugalintaitoni ei ole päässyt edes ruostumaan koska sitä ei ole koskaan varsinaisesti ollutkaan, mutta sen verran käsitin että ne ovat Ariovaldo Vicentini -nimisen herran luomuksia ja niissä käytettiin Ford Landaun tekniikkaa.
Island Classics valmisti Helian Roadsteria Angleseyn saarella Walesin luoteisrannikolla - ainakin tämän yhden kappaleen vuonna 1983. Nelipaikkaisessa avoautossa oli (yllättäen) Fordin moottori.
Komeasti nimetty kanadalainen Le Vicomte Renaissance perustui niinikään Ford-tekniikkaan. Valmistajan nimi oli vähintään yhtä komea: Le Vicomte Classic Coachbuilders, Inc. Vuodelta 1981 peräisin olevassa esitteessä auton pituudeksi kerrottiin 199 tuumaa eli 505,5 senttiä. Kiihdytyksen nollasta 60 mailiin tunnissa luvattiin sujuvan V8-moottorin voimin 10,6 sekunnissa ja tekniikalla oli Fordin tukema 12 kuukauden tai 12 000 mailin takuu. Autoja piti valmistua 50 kappaleen sarja, mutta uskallan epäillä että tuo tavoite ei toteutunut.
Japanilainen Toshihiko Ohno rakensi kovasti ensimmäisiä Excalibur-malleja muistuttavan Cariberin vuonna 1985. Se ei ollut Ohnon ensimmäinen eikä viimeinen kontribuutio erikoisten autojen alalla: Lähes yhtä lailla neoklassinen, lähinnä nykyiset Mitsuokat mieleen tuova Ohno Rowyal valmistui vuonna 1982. Edelleen toiminnassa oleva Ohno Car Craft perustettiin vuonna 1987, ja sen aikaansaannoksiin pääsee tutustumaan vaikkapa täällä.
Tsekkiläinen RAF MK 1 esiteltiin Frankfurtin autonäyttelyssä 1995. Myös sen liikuttamisesta vastasi Ford-moottori: 1,8 -litraisen, 115-hevosvoimaisen myllyn vauhdittamana 850-kiloisen RAFin kiihtyvyydeksi nollasta sataan kerrottiin 8,5 sekuntia. Valmistusmääristä minulla ei ole mitään tietoa, mutta tarjolla oli ilmeisesti toinenkin malli, 2 -litraisella moottorilla varustettu RAF Onza.
PS. Jo aiemmin olen esitellyt täällä erään harvinaisen neoklassikon, eli Watanabe Basilicin.
PS 2. Otin tähän kattaukseen mukaan vain ns. harvinaisista harvinaisimmat uusioklassikot. Excaliburin, Clenetin, Zimmerin, Pantherin ynnä muiden varjossa on muitakin varsin tuntemattomia, erikoisia ja mielenkiintoisia saman tyylisuunnan edustajia, joista kuitenkin on mahdollisuus löytää melko kattavasti tietoa kunhan etsii. Tässäpä muutama: Doval Shadow, Gatsby Griffin, Desande Caprice, Matco Diamante, Cumberford Martinique, De Clercq P47A, Marlin Makaira, Lyon MK V sekä oma hlökohtainen suosikkini Atlantis A1.
Kuvat: allcarindex.com, lexicar.com.br, blogspot.com, auta5p.eu, automobiles-japonaises.com
|
